Legendaarisen Colin Archerin suunnittelema Pitkäpaasi palasi Suomeen vuonna 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen Ranskasta lähes 30 yrityksen ja yhteisön tuella. Alkuperäiseen asuun kunnostettu luotsikutteri laskettiin vesille Helsingissä kesällä 2003, ja se kuuluu nykyään Suomen merimuseon kokoelmiin purjehtivana museoaluksena.

Pitkäpaasi on merenkulkuhistoriamme kannalta erittäin arvokas. Se tilattiin Colin Archerin veistämöltä Norjasta Merenkulkulaitoksen edeltäjälle, Suomen luotsi- ja majakkalaitokselle vuonna 1898. Alus on laitoksen historian kuuluisimman tyyppiluokan ainoa säilynyt edustaja. Vastaavia Archerin aikoinaan rakentamia luotsiveneitä on Pitkäpaaden lisäksi säilynyt alkuperäisessä asussaan ja purjehduskuntoisena ainoastaan yksi kappale Norjassa.

Pitkäpaaden historia

Suomen luotsaustoiminnan historiaan kuuluu useita vene- ja laivatyyppejä. Ensimmäinen asiakirjamaininta luotsiveneestä on vuoden 1696 luotsilaitoksen perustamisasiakirjassa, jossa säädettiin kunkin luotsin velvollisuudeksi pitää omaa paikkakunnalleen kelvollisin purjein ja muin tarpeellisin välinein varustettua venettä. Luotsin velvollisuus rakentaa ja kustantaa oma veneensä säilyi käytännössä aina 1900-luvun alkupuolelle saakka.

Suomen luotsi- ja majakkalaitos alkoi hankkia luotsaustoimintaa varten omia veneitä vasta 1800-luvun lopulla. Laitos edellytti alun perin, että luotsien käyttöön tarkoitetut veneet rakennetaan Suomessa ja mieluiten paikallisten luotsien valvonnassa. Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiasemalle Norjan Larvikista veneenrakentaja Colin Archerilta vuonna 1898 tilattu uudenlainen vene mullisti suomalaismarkkinat.

Asemapaikkansa mukaan Pitkäpaadeksi kastettu kutteri soveltui merikelpoisuutensa vuoksi erinomaisesti Suomenlahdelle. Pitkäpaaden palvelus loppui 1920-luvulla, jolloin vene myytiin Viipuriin. 1930-luvun alussa lavansaarelainen Albert Vilho Kääriä osti Pitkäpaaden purjehtiakseen aluksella maailman ympäri. Uudella nimellä "Sport" varustettu alus lähti Suomesta vuonna 1934. Hyvin alkanut yksinpurjehdus keskeytyi kuitenkin vuonna 1935 Brasiliassa, jossa Kääriä myi veneen Rio de Janeiron satamakapteenille.

1950-luvulla kutteri palasi Etelä-Amerikasta takaisin Eurooppaan. Uusi ranskalainen omistaja Gérard Borg antoi alukselle ensi töikseen brasilialaisen macumba-kultin jumalattarelta lainatun uuden nimen "Inaé". Ranskalaisomistuksessa aluksella purjehdittiin mm. Punaisella merellä, Intian valtamerellä ja Tyynellä valtamerellä. Vuonna 1998 aluksen historiaan perehtynyt viimeinen ranskalaisomistajatar Michelle Moal tarjosi Suomen merimuseolle etuoikeutta ostaa alus museon kokoelmiin.

Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen Ranskasta lähes 30 yrityksen ja yhteisön tuella. Pitkäpaasi kuljetettiin rekka-autolla Douarnenez'stä Ranskasta halki Euroopan Lyypekkiin, jossa alus siirrettiin Helsinkiin lähtevään rahtilaivaan. Vuonna 2000 luotsikutteri palasi vanhaan kotimaahansa. Alkuperäiseen asuun kunnostettu Pitkäpaasi laskettiin vesille Helsingissä 15.7.2003. Vastaavia Colin Archerin aikoinaan eri Euroopan maiden merenkulkuviranomaisille rakentamia luotsiveneitä on Pitkäpaaden lisäksi säilynyt alkuperäisessä asussaan ja purjehduskuntoisena ainoastaan yksi kappale Norjassa.

Pitkäpaaden historia on koottu teokseen Pitkäpaasi – neljän lipun alla (Suomen merimuseon Nautica Fennica -vuosikirja 2003–2004). Vuonna 2007 luotsikutteri Pitkäpaaden historiasta valmistui myös Jouko Aaltosen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Neljä elämää seitsemällä merellä, jonka tuotannosta vastasivat Illume Oy ja Suomen merimuseo.
 

Aluksen kunnostus

Lähtökohtana luotsikutteri Pitkäpaaden kunnostustyössä oli se, että se entisöidään purjehduskuntoiseksi. Kansainväliset kokemukset ovat osoittaneet, että historiallisen aluksen museaalisesti valvottu käyttöönotto lisää aluksen veneenrakennusperinteeseen liittyvää tietovarantoa.

Lisäksi on kiistatta todettu, että käyttökuntoon entisöidyn kulussa olevan museoaluksen sisältö- ja lähdearvo on merenkulun historian kannalta perinteistä museoalusta huomattavasti laajempi. Käyttökuntoisen aluksen avulla pysytään säilyttämään jälkipolville itse alus oikeassa elementissään sekä välittämään myös aluksen purjehtimiseen ja ammattikäyttöön liittyviä vanhoja arvoja ja merenkulkutaitoja.

Ensimmäisen talven 2000–2001 luotsikutteri Pitkäpaasi vietti Helsingissä Merenkulkulaitoksen varikolla Helsingin Lauttasaaressa. Kesällä 2001 luotsikutteri Pitkäpaasi kuljetettiin Savonlinnaan Laitaatsillan telakalle. Kunnostustyöt aloitettiin Etelä-Savon TE-keskuksen myöntämän työllistämistuen turvin. Runkotöiden valmistuttua lokakuussa 2002 alus siirrettiin Helsinkiin Kvaerner Masa-Yardsin tiloihin sisustus-, pintakäsittely-, maalaus-, kone- ja rikaustöitä varten.

Alkuperäiseen asuun entisöity luotsikutteri Pitkäpaasi laskettiin vesille Kvaerner Masa-Yardsin telakalla 15.7.2003. Kunnostus- ja entistämistöiden kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 350 000 euroa, eli suunnilleen saman verran mitä uuden vastaavanlaisen aluksen rakentaminen olisi tullut maksamaan.

Tarvittava puutavara (tammi) tuotettiin Tanskasta, puuvillapurjeet ommeltiin Norjan Lyngörissä ja pintakäsittelyaineita ja rautaosia hankittiin muun muassa Saksasta, Tanskasta ja Hollannista. Pitkäpaaden rikaamisen teki rikaaja Jouni Lahdenperä Ahvenanmaalta. Yhteensä aluksen kunnostus- ja entistämistöissä oli mukana 2,5 vuoden aikana yhteensä viitisenkymmentä oman alansa ammattilaista. Kunnostustöiden lopputuloksesta ja käytetyistä ratkaisuista vastasivat Suomen merimuseo yhteistyössä veneveistämö H. Hyppösen kanssa.